Bengtskärin majakka

Bengtskärin majakka
© Jesper Orava

Kemiö, Suomi

Tilausvuoroja tai vain jäsenten tai asiakkaiden käyttöön

Saat monipuolisemman kokemuksen sekä näet enemmän kuvia ja yksityiskohtia avaamalla saunakartan.

SIIRRY SAUNAKARTTAAN

Bengtskärin majakka on Suomen eteläisin asuttu saari ja Pohjoismaiden korkein (52 m) majakka noin 25 km Hangosta lounaaseen. Majakka on rakennettu vuonna 1906 arkkitehti Florentin Granholmin suunnitelmien mukaan saaren graniittia käyttäen. Majakka valmistui vain yhdeksässä kuukaudessa ollen todellinen insinööritaidonnäyte tuohon aikaan. Alunperin majakkaa miehitti majakkamestari, kolme vartijaa ja sumusireeninhoitaja perheineen, yhteensä 15 henkilöä. 1930-luvulla saarella asui enimmillään 32 ihmistä. Majakka kärsi pommituksista sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana, ja erityisesti vuoden 1941 taistelut jättivät edelleen näkyvät jäljet majakan kiviseiniin. Vieraileminen ja palvelut: Kesäisin majakka on avoinna päivittäin klo 10–18.30. Päiväkävijöille on tarjolla opastuksia, kahvila ja postileima oman postimerkin leimaamiseen. Merkittyjä reittejä pitkin pääsee tutustumaan majakan museotiloihin, kappeliin, bunkkereihin sekä asuintiloihin. Yöpyminen: Majakassa on seitsemän majoitushuonetta ja yhteensä 25 vuodepaikkaa. Yöpyvien vieraiden käytössä on tunnin vuoroissa yli 100 vuotta vanha graniittisauna. Elämys: 252 porrasaskelta ja kaksi tikapuita pitkin pääseen nousemaan näköalatasanteelle, josta avautuu esteetön panoraama Saaristomeren ulapalle.

Saunat

  • Sauna
Kaikki maailman saunat kartalla

Ainakin parhaimmat. Katso itse ja arvioi.